juhgu: (Default)
[personal profile] juhgu

Reissun viimeinen etappi. Matkalla Matsumotosta takaisin Tokioon opin asioista, joita ei kannata tehdä junien lähellä. Toki ikävää jos kännissä törttöillessään saa häpeäseppukupisteiden lisäksi ihan perinteisen junan alle -kuoleman. Jätin väliin.


Jätin isommat alkoholinkäytöt väliin muutenkin, vaikka kuvissa välillä vilahteleekin jotain kaljatölkkejä tai izakayaa. Ei oikein hotsita käyttää lomapäiviä krapulaan (ikä painaa :E), ellei ole jotain juhannuksenkaltaista tapahtumaa jossa olisi erityisen luontevaa juoda kaksin käsin. Ei ny ollu.

Päihtymisaihetta sivuten, japanilaisille kyllä alkoholi maistuu mutta muita päänsekoittajia ei käytetä juuri lainkaan. Japanin kansalainen voi saada jonkun pienen heinämäärän hallussapidosta instafudut töistä/koulusta/etc, ja muutaman kuukauden tai vaikkapa viiden vuoden(!) vankilatuomion ei-niin-leppoisassa vankilassa. Turistit luultavasti saavat vain välittömästi kenkää maasta ja ikuisen porttikiellon, mutta en ehkä lähtis kokeilemaan. Erikoisena yksityiskohtana kuulemma myös jotkut random artistit ovat estyneet keikkailemasta Japanissa siksi, että ovat profiloituneet huumeidenkäyttäjänä jossain muualla. [Lähde?]. Ja kävipä Paul McCartneykin aikanaan muutaman päivän verran tokiolaisessa vankilassa vietyään marihjuanaa rajan yli, vaikka monta kertaa varoitettiin ettei kannata. Ihme tollo sekin. Sittemmin aateloitu englannissa, elikkäs Sir Tollo.

Anyway, äärimmäisen tiukan huumekulttuurin seurauksena ei ole yhtään tavatonta, että pari-kolmekymppinen kantajapanilainen – vaikka olisi cs-hosti ja maailmanmatkaaja – ei edes tunnista palavan jointin hajua. Se on vähän jotenkin hassua ja sympaattista näin kalliolaisesta näkökulmasta.




Takaisin junaohjeisiin. Paikan antaminen vanhemmille toki kuuluu itsestäänselvästi tapoihin, ja vanhuksia varten on erikseen myös priority seatit, mutta aiheesta muistutellaan silti. Muistuttelu tuntuu suomalaiselle hieman yli-ilmeikkäältä; meillähän tuon tilalla olisi vaan joku invalogo tai plaintext-kyltti jossa lukee "VAMMAISILLE" tms.




Myöskin hyvä muistaa.




Kävin kissakahvilassa jo viime kerralla, mutta en voinut olla käymättä uudestaan. Oli sitä paitsi caturday. Ihmisiä oli aiempaa enemmän sisällä samaan aikaan, minusta jopa hieman liikaa, mutta muuten yhtä symppis mesta edelleen.




Well hello there.




:3




Kissoja kaikkialla.




Kauppakassi meinasi ensin olla suht normaali caturdayn ylistys, mutta puolivälin kohdilla ajautui hallitsemattomasti japanilaiseksi.




Asakusan lähistöllä olisi pupukahvila, mutta puvut ovat pienissä häkeissä. Välttäkee siis. (Tuli onneksi googlattua etukäteen.) Muutenkin nämä japanin eläinkohteet pitää aina googlata/tripadvisoroida etukäteen, koska jotkut ovat tosi kivoja ja joistain tulee vaan paha mieli.




Kalojenkin kanssa voisi hengailla. Ei nyt just ollut sellainen olo että pitäisi päästä kalojen syötäväksi, mutta ihan vaan tiedoksi että se kyllä tarvittaessa järjestyy.




Tarjolla näyttäisi olevan myös sellainen palvelu, että jättimäinen pinkki pupuhirviö möyhentää sinut peukaloillaan. Saattaa olla myös vain tavallinen manipulaatiohoito, mutta en halua ottaa asiasta selvää, koska se pilaisi mielikuvan iloisesta pinkistä peukalomöyhentäjästä.




Parin viikon reissumme aikana Kyokon ja Janin geronto-mantis-koti oli saanut perheenlisäystä. Mantis babies! Ne on niin käsittämättömän pieniä että voi ei!


Kyselin feisbuukissa haluaako joku japanintuliaisia, ja yleissivistyin monella itemillä. Metsästin kotiinviemisiä enimmäkseen Asagayan suunnalla, koska sieltä sai aiemmat CS-kaverit paikalliseksi avuksi.


Asagayaan yritettiin puolisentoista vuotta sitten tehdä "Anime street". Logiikka lienee siinä, että läheistöllä sijaitsee useita animestudioita ja mm. Ghiblimuseo. Mutta ei se animekatu oikein lähtenyt. Kuvassa näkyy aika monta lappua luukulla ja useimmat paikat olivat muuten vaan suljettuina.




Jos tavoitteena oli houkutella animeväen kuhina jostain Akibasta tai muista keskeisistä hörhömestoista vähemmän keskeiseen Asagayaan yhden kadunpätkän avulla, niin noh points for trying.




Suomifiilistelyä asagayalaisen hammaslääkärin ikkunassa. Näillä on kyllä joku ihan ihme suomiskene täällä.




Ja pubidisainia tyylillä.




Shinjukun illassa oli sateista, eli mitä erinomaisin tilaisuus nauttia Blade Runner -nuudelit. Shinjukun aseman pohjoispuolella on sympaattisia pikkukujia, nimeltään "memory lane", jota jotkut kutsuvat myös nimellä "piss alley". Vasemmalla näkyvä nuudelikoju on ihan parhautta. 350 jenillä (2.7€) saa ison kulhollisen tempurasobaa tai -udonia, ja sit 7 asiakaspaikan tiskillä ollaan hiljaa ja mätetään nuudelit naamaan ilman turhia fiilistelyjä. Että pääsee muutkin syömään sit! Just oikea tunnelma jotenkin, ja Blade Runner -assosiaatio on toki plussaa.

...mutta älkää hieroko tikkuja kuten Harrison Ford tekee tuossa videossa (@1:20). Siitä tulee seppukupojo.




Cafe de Not So Exciting.




Jahas! Eurooppalaiset vaistoni sanovat että tästä kuuluisi varmaan vetää jonkinlainen yyyy syrjintää minulla on oikeus aaaaaaaa rassismi aaaaaaa -henkinen kohtaus.

Tylyydestään huolimatta tällainen systeemi on minusta huomattavasti parempi kuin meikäläinen poliittinen korrektius, jossa asiakkaita ei sovi liian näkyvästi valikoida ettei joku rassismipahastu, mutta asiakkaan pitää sit itse yrittää rivien välistä tulkita mihin on tervetullut ja mihin ei. Kuvassa näkyvä käytäntö säästää kaikilta turhaa vaivaantuneisuutta, ja gaijini voi kuitenkin vapaasti valita jonkun muun kaupungin sadoista krhm kahviloista. Kai sitä mieluummin menee johonkin mihin on oikeasti tervetullut.

tl;dr: Juhana kannattaa yritysten oikeutta syrjintään, unfriendatkaa välittömästi.




Robottirafla häiritsee naapureiden elämää.




Jokunen tunti tuli pyörähdettyä odaibassakin. Sisällöstä en tiedä, mutta on ainakin visuaalisesti meikän suosikkimesta. Koko saari on vaan jotenkin niin future scifi mmmmh. Sinne myös ajellaan täysautomaattisella näköala-monoraililla koska tulevaisuus.




( + )





( + )









Jos harrastaisi parkouria, niin sitä kai tekisi odaibassa ihan vaan Mirror's Edge -estetiikan takia.




Odaiban leveitä ja verrattaen ruuhkattomia katuja voi huristella vaikka sähköpyörällä. Moottori avustaa sen verran paljon että etenkin liikkeelle lähtö on aika hilpeää. Vähän vaan polkasee ja pyörä surahtaa eteenpäin kuin joku minimopo. Ensikertalaisena ajaminen uhkaa helposti muuttua kaikenlaiseksi hassutteluksi normaalin hillityn etenemisen sijaan.

Moottori kylläkin lakkaa työntämästä ~20km/h paikkeilla, ja ilman jeesiä nämä kapistukset ovat turhan möhkäleitä täysiipoljettavaksi, joten sähköfillari on siis valinta sille kärsivälliselle ihmiselle, jolle <20km/h vauhti kelpaa. Jos omistaisin moisen menopelin kotona, niin ensimmäisenä asiana tietysti pitäisi jotenkin haxoroida rajoitteet pois. Maximum Tune 9000 bicycle edition! Silloin olisin siis vähän niinku joku 15-vee jonne tuunaamassa mopoaan, mutta yli tuplasti vanhempi ja dorkampi.




Tyytyväinen sähköpyöränperuutuspeiliselfie.

Kaikista eniten awesomea fillareissa kuitenkin on se, että niiden automaattinen lainaaminen on ylipäätään mahdollista, ihan naurettavaan hintaan (alle 2€/h). Tuollaiset sähkömankelit kuitenkin maksavat luokkaa 2000-3000€ ja huoltokin jotain. Suomessa jokainen pyörä olisi kai parin päivän sisään osina, itämeressä, virossa tai muuten vaan potkittu paskaksi, mikä tekisi taloudellisesta yhtälöstä haastavamman toteuttaa. Joissain harvoissa maissa tälläisiä kivoja juttuja voi järjestää, kun rikollisuus lähentelee nollaa ja kulttuuriin ei muutenkaan kuulu kaiken kivan pilaaminen heti. Se tuntuu mukavalta. ^____^ _b

Palveluntarjoajan mukaan polkupyöräproggiksen tavoite on mm. se, että jos näillä julkisilla sähköpyörillä voi kruisailla paikasta toiseen, niin ehkä sit kaduilla olisi vähemmän väärin pysäköitä yksityisfillareita haittona. Aika sympaattiset firstworldproblemsit ottaen huomioon että ~missään ei kyllä ole mitään fillareita mitenkään tiellä ~koskaan.




Random poikabändi-encounter. Tällaiset ovat jotenkin vakuuttavampia telkkarissa kuin 30 hengen yleisön edessä odaiban ostarilla. Mutta sujuvasti ne kyllä vetivät joten onnea ja menestystä uralle vaan keitä ovatkaan! Noin 2 sekuntia kuvan ottamisen jälkeen joku about noiden ikäinen tyttö (manageri?) tuli sanomaan että ei fotoja bls. Sillä oli tripodiin kiinnitetyllä kännykällä oma official nauhoitus menossa. No tässä on tämmöinen sääntöjen vastainen salakuva teille sitten tunnistamattomasta (mutta tulevaisuudessa varmaan överisuositusta!) poikabändistä, toivottavasti osaatte arvostaa! Haluan jonkun internet-pisteen sit jos näistä tulee maailmankuuluja.




Odaiban googlemapsissa oli mystinen "Megaweb", joka kuulosti niin teknologiajutulta että fillaroitiin ihmettelemään. Se oli autonäyttely. No hyvä on, ollaan sit ihan autoihmisinä autonäyttelyssä. Paikalla oli komeiden amerikanmöhkäleiden lisäksi mm. ehta Back to the Future -Deloreani. Aikamatkustusta ei saanut itse kokeilla. Petyin. :|


Autonäyttelyn jälkeen mentiin seuraavaan satunnaiseen megaweb-oveen ja se oli... koko perheen automessut. Jaha. No hyvä on, ollaan sit ihan perheautoihmisinä automessuilla.




PRÄÄÄN.




Miraikan, eli "the National Museum of Emerging Science and Innovation" vastasi odotuksia enemmän. Paikallinen Heureka! Tai ainakin yksi niistä anyway.

Kylteissä oltiin vähän pahoillaan ja lipunmyynnissä erikseen varmistettiin että haluanko nyt varmasti ostaa sisäänpääsyn kun on joku remppa menossa ja valitettavasti ainoastaan joku 5 isoa kerrosta tiedejuttuja esillä. Joo odotin kyllä vähintään kuutta kerrosta tiedettä tähän 4,9€ sisäänpääsymaksuuni joten ymmärrän että on vähän noloa mutta menen silti.




Miraikanissa oli mm. aito avaruusaseman moduuli. Aidolla avaruusasemalla toivottavasti oli hieman väljempää.




Inter_aktiivisessa taide_esityksessä tietokone_järjestelmä tunnistaa missä liikut ja projisoi kohdallesi ökkömönkiäisen joka sitten jotain interaktioi menemään esityksen kanssa. Kokemus näytti hilpeältä, jono ei.




Noi on ehkä hienompia kesällä.




Merimuseolla on hulppea pytinki. Ei Heurekan jälkeen jaxanu. Ehkä ensi kerralla jos on ensi kerta.




Kuvat eivät ole enää missään järjestyksessä, mutta Shibuyassakin tuli jossain kohtaa käytyä. Arguably maailman tungoksisin tungos oli minusta outo paikka cosplay-poseerauksille, mutta mikäpä siinä.





Shibuyassa mielenosoitus erottuu aika huonosti ympäristöstä kun ihmisiä on muutenkin joka puolella.

"War law" on kuulemma ollut isompienkin miekkareiden aihe viime aikoina. Japani on ollut jonkunsortin totaalipasifisti toisen maailmansodan jälkeen, mutta nyt ilmeisesti pääministeri & co. puuhailevat mm. lakia joka sallisi japanilaisten joukkojen taistelevan japanin ulkopuolella. Isohko osa kansasta ei tykkäile.


Valtavan ihmispaljouden luulisi helposti kokevan ahdistavaksi, ainakin jos on minä. (Oletko minä?) Mutta Shibuyan ihmisvilinä tuntuu lähinnä mukavalta. Eikä muutkaan Tokion kuuluisan ruuhkaisat paikat kuten Shinjukun asema tai Yamanotejuna ole mitenkään ikäviä kokemuksia. Ihmismassojen ahdistavuus ei siis minulle synny ihmisten lukumäärästä, vaan jostain muusta aistiärsytyksestä/overloadista, mitä en osaa määritellä tarkasti, mutta mitä japanilaiset eivät aiheuta. Tokion tungoksessa on päinvastoin melkein jotain epämääräistä OCD-hermoa miellyttävää, kun ihmisiä on ihan järjettömästi liikaa, mutta asiat vaan sujuvat ja ihmismassat vaan soljuvat paikasta toiseen ilman ongelmia. Ei synny sellaista tunnetta että olisi jumissa jonkun lauman keskellä mistä ei pääse pois. Kukaan ei törmäile tai hötkyile tai sählää, huuda tai haise tai muutenkaan ole häiriöksi, ovat vaan kaikessa rauhassa menossa johonkin. Kaikki sujuvuus vain siksi että yhteiskunnassa on fiksuja käyttäytymismalleja! Ah.

Jos tämän haluaa visuaalisemmin, niin voi katsoa videon, jossa näytetään ensin japanilainen ja sitten meksikolainen ruuhkametro.

Tässäkin tosin auttaa se että on Tokiossa vain käymässä. Jos asuisi pidempään niin tulisi ehkä tarve välillä päästä johonkin mökille. Tai luolaan.




Lisää automaattisushia mm-mm. Tarpeeksi tilattuaan voi pelata koneen kanssa kivi-sakset-paperia, jossa häviää aina. Kiitti, tosi hauska peli! :D (Tai ainakin me hävittiin kaikki pelit.) Teoreettinen voittaja saa ilmaista safkaa, alennusta, tai jotain emmätiiä.




Röyh.




Kävelymatkalla Shibyasta Harajukuun tuli vastaan moniakin vähän hassun nimisiä puoteja.




...mutta tämä oli se mikä pysäytti.




Lëluläätikön jälkeen joku marimekkobongaus ei tuntunut enää miltään.




Accojen hömpötyksiä!
















Kuinka monta japanilaista tarvitaan poistamaan 2-metrinen puunrunko? 11. Tämä ei ollut vitsi.

Helppo homma: tarvitaan vain nostokori, liikenteenohjaus, suoja-aidat (olettaakseni siksi ettei ohikulkija saa sahanpurusta silmään), ja ne 11 (!) työntekijää suojavarusteineen.

Japanissa toisaalta saa toteutettua joitain asioita ällistyttävän tehokkaasti (kun ihmiset luonnostaan eivät esim. riko paikkoja tai varasta kaikkea mikä lähtee irti), ja toisaalta ällistyttävän epätehokkaasti kuten tässä. En tiedä miksi, mutta arvailen että olisi varmaan kiva kun ei olisi yhtään työttömiä. Ja niille vapaaehtoisille eläkeläisillekin pitäis keksiä jotain helppoa tekemistä. Sit allokoidaan henkilöresursseja sillai hyvin, että riittää varmasti.




Skytreen lähellä oli jotain hanamihommia. IF nähtävyys THEN turisti-ilveily (human programming 101). Epäilen petosta, sillä oli vasta helmikuu. Ehkä joku ihan xiit lajike, tai sit vaan muovipuu.




Loppureissusta ehti arcadepelaillakin kaikessa rauhassa. Maximum Tune 5:ssa oli juonellinen kampanja, johon eläydyin suurella tunteella ottaen huomioon etten ymmärtänyt sanaakaan. Also, varsinaisten pelikabinettien lisäksi on pieniä terminaaleja, että jos nyt just ei jaksa tai pääse ajamaan, ni voi sit vaihtaa autoonsa toisenväriset vanteet tai jotain, ja somettaa täböö. Tämän näkymän ainoa funktio on pyöritellä kameraa jotta saa virtuaaliautostaan otettua hienoimman mahdollisen kuvan.




Left for Deadissa oli PC-näppäimistön tilalla innovaatio-ohjain. Toimi yllättävän ok:sti, mutta peli itsessään on turhan nähty jo kotikoneella.




OK.




Not sure if OK?




Olen epätoivoinen häpeilemätön fanservice, ja kuvaan sitä mitä oletan että kuitenkin haluatte eniten nähdä. Siksi kuvassa siis (figu)tissit.

...ja perse. (⌐■_■)

Oikeasti kuvasin tissit vain jotta voisin toteuttaa tämän puujalan.




In unrelated groceries, sammakkobisse.




Also litsejä ja suolaa. Everything tasted better than expected.




Krepslol.




Automaattien käytöstä selviää ninjakoulutuksella.



Successfully ninja-vended tomaattimaissiketto eli tomaattimake. Thank you Vending-sensei.




Vietiin majoittajillemme lahjuksina hieman suomalaista eksotiikkaa. Viimeinen päivä piti siis käynnistää siitä operaatiosta yli jääneillä salmareilla. Joutuu itse nielemään omat myrkkynsä, hrr.

Päivä käyntiin salmarilla kello 6:30, ja luvassa paikallissiirtymistä, säätöä, 10h lento ja lisää paikallissiirtymistä, eli n. 17 tuntia josta valtaosa on idlaamista ja pitkästymistä. Paluupäivät eivät yleensä ole matkojen huippukohtia. Arvostan sitä, että nykyään on NRT-HEL suoria lentoja.




Toteutin uhkaukseni ja täytin rinkan ylimääräisen tilan jugurttikönttijuomilla. Lentokentän internationally-minded automaatissa oli poikkeuksellisesti jopa selitetty mitä mikäkin juoma sisältää, mutta jugukönttijuoma hämmentää automaattiadminitkin. Toisen tekstin mukaan se on "mixed fruit beverage with milk" (ei ole) ja toisen mukaan "Yogurt Flavored Drink with Nata de coco" (jaaha).




Lentokentällä heitimme haikeat jäähyväiset koko matkan ajan meille seurana, tukena ja turvana olleelle mobiili-wifille, eli Waifulle, ja laitoimme Waifun postilaatikkoon. Q_Q Waifu oli temperamenttinen ja kaatumatautinen, joten sitä sai olla jatkuvasti boottailemassa, mutta aika kultaa muistot, ja kenenpä postimyynti-waifu nyt täydellinen olisi. Varsinkin kun halvalla saa.




Finnair tarjoili check-inissä vielä 60 euron jalkatilaa. Ylpeyteni ja kunniallisuuteni ei salli minun alistua tällaisiin kiristyksen kaltaisiin houkutuksiin. (Vähän halvempi ni todellakin maksaisin hetkeäkään epäröimättä.)




Lentokentän sobanuudelit olivat bladerunner-nuudelien jälkeen lähinnä epätoivoinen yritys olla vielä jotain japania ennen lentokonetta. Maksaa triplasti ja ei vain ole se shinjukun kioski millään. It's gone, opettele luopumaan Juhana.




Lentokentällä alkoi oikeaa porttia lähestyessä kuulua sieltä täältä suomea, viroa ja venäjää, joten kulttuurishokkiin sai laskeutua melko tasaisesti, mutta tuli vähän kivulias olo kun näki mitä luettavaa koneeseen mennessä tarjottiin. Japanilaiset epäilemättä kirjottavat yhtä paljon kaikenlaista lööppiperseilyä, mutta koska en osaa lukea, olin ollut 2,5 viikkoa kuplassa jossa ei ole lööpityskulttuuria. Tajusin sen vasta kun kupla meni rikki, ja todellisuudestani tuli hieman ällömpi.




Ehkä näillä pärjää talven yli.

Yritin pitkään hahmotella reissusta jotain pohdiskelevaa yhteenvetoa, kunnes totesin että ei siitä tule hyvä, joten e. Lopetankin sen sijaan vaan tälleen randomisti tähän näin. Loppu. Kiitos. Toivottavasti joku viihtyi. _o/

Ensi vuonna saatan taas mennä johonkin.
From:
Anonymous
OpenID
Identity URL: 
User
Account name:
Password:
If you don't have an account you can create one now.
Subject:
HTML doesn't work in the subject.

Message:

 
Notice: This account is set to log the IP addresses of everyone who comments.
Links will be displayed as unclickable URLs to help prevent spam.